sunnuntai, 23. kesäkuu 2013

15.6

GILIT! Vihdoinkin! Ei aikataulua oltu jouduttu muuttamaan vasta kuin kolmesti tuon vatsataudin takia. Miten on mahdollista, että sinä päivänä kun mun pitää lähteä merelle Indonesiassa, niin sataa kaatamalla koko yön, aamun ja aamupäivän? Meidät haettiin bemolla hotlan pihasta puoli kahdeksan aikaan. Ylläri, että muutama aussi osui samaan autoon! Täällä ausseihin ei voi olla törmäämättä ja ne kyllä tunnistaa naamasta, kun kävelevät vastaan! Aussit sai istua kirjaimellisesti polvet suussa kahden tunnin automatkan Padang Payhin, kun mä ja Patrick istuttiin todella leveästi. Siis matkanhan satamakaupunkiin piti kestää vain puoli tuntia sen kahden sijaan. Täällä tuntuu tuo ajan määritys olevan vähän hakoteillä. Pitää aina lisätä kolminkertainen määrä aikaa siihen, mitä joku sanoo, niin ollaan aika lähellä oikeata aikaa. Rinkat meni edeltä veneeseen, toivoin vain, että oikeaan. Oltiin onnessamme siitä, että me maksettiin lipuista vain sen verran kuin paikalliset maksavat, Solon ansiota! Paatista käytettiin sanaa luksus ja nopein. Totuus oli kuitenkin se, että se ei ollut lähelläkään luksusta ja oli yksi hitaimmista reiteistä. Eipä se haitannut, sai katsoa maisemia ja säästettiin kuitenkin hirmunen summa rahaa. Hyppäsin pois Gili Trawanganilla ja suoraan veteen. Oli nousuvesi. Veneestäkin saatiin kiipeä ulos sen reunaa pitkin. Kaikkien laukut lensivät hienossa kaaressa keskelle hiekkarantaa. Onneksi oon hyvä pakkaamaan eikä mitään särkynyt. Mä lähinnä toljottelin sitä turkoosia ja todella kirkasta merta! Hyvä, että pääsin tien tasolle, kun jo kysyttiin, että onko majoitusta jo? Helppoa, kun ei tarvitse sitä itse etsiä vaan tarjouksista voi valita parhaan. Päädyttiin Patrickin kanssa Sunrise Bungaloweihin. Saatiin ihan ihka oma ja avovessalla tietty! Täällä on aika yleistä, että bungaloweissa on jonkin näköinen avovessa. Ehkä hajut ei tuu sitten sisälle niin helposti...? Tavarat jäi sängylle ja lähdettiin tutkimaan saarta. Istahdettiin syömään ensimmäiseen raflaan, joka sopi meidän budjettiin. Valkoinen hiekkaranta ja turkoosi meri silmänkantamattomiin! Voiko ruokailumaisema siitä enää parantua? Haahuiltiin aika paljon päivän aikana ja kierreltiin. Kuumeisesti etsittiin paikkaa meidän riippumatoille, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Sopivia puita kyllä löyty, mutta ne oli raflojen välissä. Lopulta löydettiin yksi spotti. Opetin Patrickia tekemään solmuja, joilla riippumaton sai tukevasti kiinni. Raukka. Oli ihan hukassa solmujen kanssa. :D Sopivan lämmin, kun oli, ei siinä mennyt kauaa, kun kumpikin torkku. Parhaat päiväunet pitkään aikaan! Mä heräsin muutaman kerran siihen, kun toiset länkkärit otti meistä kuvia. Ois pitänyt laittaa kippo eteen, että 20000Rp.(1.70€)/kuva. En ymmärrä miten riippumatto voi olla täällä niin outo käsite ja se on jotenkin kauhean ihmeellistä, että meillä on omat mukana. Useammassa bungalowissa on kyllä riippumatot, mutta harva niitä käyttää, kun meillä esimerkiksi se oli homeessa ihan puhtaasti korkeasn kosteusprosentin vuoksi. Olin käynyt jo aiemmin tiedustelemassa Gili Diversilta Open Waterin- hintaa ja höpötellyt ihmesten kanssa. Patrick sai kuulla koko päivän siitä, kuinka paljon halusin mennä sukeltamaan. Lopulta illalla menin ja ilmoitin, että tarttis se Open Water tehdä. Se antaa siis luvan sukeltaa itsenäisesti ja 18 metriin asti. Oli tosi jänskäpänskää enkä malttanut odottaa seuraavaa aamua. Patrick oli jäätynyt yön aikana jääpuikoksi kolmen peiton alla ilmastoinnin takia ja mä olin kuulema nukkunut tyytyväisenä silkkipussissani. Ilmastointi toimi siis vähän liiankin hyvin! Niin ja lämpöä oli se +35 ulkona, että soijan määrä oli myös sen mukainen! Ville lensi seuraavana päivänä takas Suomeen.

sunnuntai, 23. kesäkuu 2013

10.-14.6

Solo vei meidät tosi kivaa hostelliin tai no hotelli se varmaan oli, Panorama Cottages 2. Neliöitä noin kuuskymmentä, keittiö, kolme sänkyä, KYLPYAMME ja JÄÄKAAPPI! Halasin jääkaappia kun sen näin. Vessa oli aika luksus, kunhan ei satanut. Muutamana yönä saatiin oma vesiputous vessaan, kun satoi sisään olkikatosta. Meillä oli ihana terassikin ja keskellä vihreyttä! Ei paljon Kutan melut kuuluneet eli rauhaa riitti. Tosin tätä rauhaa häiritsi muutamat hassut kanat, kukot ja neljä ankkaa. Söpöstelin taas niille ja pojat häpesivät vieressä! Heh. Ankat teki aina saman kierroksen pihalla joka päivä. Se kaakatus on niin söpöä! Tuitui! Kukoille naurettiin useasti niiden hyvin epävireisen kieunnan takia. Eipä tuo jalkojen hajoaminen tietenkään riittänyt meille. Sairastuttiin Bali Belly nimiseen tautiin eli rajuun vatsatautiin. Juostiin kaikki kolme vuoronperään vessassa (avovessa eli tapettiin hyttysiä siinä samalla istuessa), ihme ettei syntynyt ruuhkaa! Kyllä sitä muutaman kerran sai sitten noita poikia hoputella, että "NYT ULOS SIELTÄ JA VAUHDILLA!" :D Eipä auttaneet imodiumit, samariinit, maitohapot tai muutkaan suolistobakteerit. Niin, että jos Balille aijotte joskus lähteä, niin antibioottia Suomesta valmiiksi mukaan! Kyllä sitä täältä saa ilman reseptiäkin, mutta kuusi kappaletta antibioottia maksaa 12€!!! Seuraavan viiden päivän aikana kyllä tuli tehtyä paljon muutakin kuin istuttua vessassa. Joku meistä sai toimia aina vuoron perään juoksupoikana. Rundailtiin tosi paljon taksilla, mikä on täällä ihan tosi halpaa. Alotuismaksu on 45 senttiä ja jokaiselta kilometriltä tulee lisää maksua 30 senttiä, oli kyydissä yksi tai neljä ihmistä. Ville käristi myös nahkaa muutamana päivänä uima-altaalla ja mä otin kokovartalohieronnan siinä vieressä. Maksoi huimat 2,5€ kahden tunnin hieronta! Päivätorkut oli kans kovassa suosiossa, vaikka nukuttiinkin yllättävän hyvin yöt. Eikä tässä vielä kaikki. Hyttysten puremilta koitettiin välttyä, mutta se oli hyvin vaikeaa. Patrick sairastu vielä Dengue-kuumeeseen. En oo ikinä tuntenut niin kuumaa otsaa. Kuumetta oli 42 astetta lääkärin mukaan. Patrick oli vielä pahassa shokissa ja tajunnan taso alkoi hiljalleen myös hiipumaan. Arvaa vaan oliko siinä hermona vieressä! Kyllä siinä kyyneleet tuli, kun ei voi toista auttaa ja pitää vain odottaa! Lääkäriä saatettiin odottaa melkein kolme tuntia ruuhkien takia. Normaalisti Denpasarista tulee puolessa tunnissa Kutaan. Patrick ei muistanut jälkeenpäin mitään, ehkä parempi niin. En ole ikinä nähnyt ketään niin pahassa kunnossa kuin mitä Patrick oli. Dengue-kuume on kuulema todella yleinen Balilla(kin). Antibioottia, parasetamoolia ja vitamiinia naamaan. Patrick oli kunnossa seuraavana päivänä. Mä palkitsin itseni viimeisenä iltana hostellilla vaahtokylvyllä. Pitäähän sitä tilaisuus käyttää hyväkseen! Ostettiin kadulta myös tuoretta kookosta! Namiiiii! Viimeisenä iltana piti tehdä vaikea päätös. Kävin taulukaupassa ja siellä oli liian monta taulua, jotka oisin halunut! Päädyin ostamaan taulun, jossa on pronssinen buddhan pää. Se on aika magee. Patrick osti tyttöystävälleen upean Marilyn taulun. Mentiin illan päätteeksi nauttimaan Kutan kauneushoitolatarjonnasta. Mä tyydyin jalka- ja niskahierontaan. Patrick otti korvakynttilät. Se on aasialainen tapa putsata korvat vaikusta. Näytti aika ilkeeltä, kun sitä mönjää katsoi jälkeenpäin! :D Villekin otti ihan kasvohoidon! Mulla oli ainakin hauskaa seurata poikia sivusta! Sain myös pitää pientä kilpparia käsissä. Oli niin suloinen! Täällä kyllä eläimiä kohdellaan kuin leluja. Kilpikonnia ei esimerkiksi käsitellä mitenkään hellävaroen.

sunnuntai, 23. kesäkuu 2013

8.-9.6

Kello soi alle kolmen tunnin päästä siitä, kun päästiin nukkumaan. Ai että olis väsyttänyt makeasti. Tulin myös pohtineeksi, että jumakauta mä olen lomalla, että miks ihmeessä herään niin AIKAISIN?! Siihen oli kyllä hyvä syy: delfiinit. Kuudelta moottorillisen kanootin kyytiin ja ulapalle. Eipä tarvinnut kauaa odottaa, kun delfiiniparvi lipui ohi useampaan kertaan. Oli aivan uskomatonta nähdä delfiinejä luonnossa ja ihastella niiden korkeita hyppyjä ja kuunnella keskinäistä kommunikointia. Aika mageeta. Sain hienoja kuvia ihan läheltä, kun ohittivat meidän pootin. Pörröttiin sillä kanoottihärpäkkeellä ympäri parin tunnin verran. Hotellilla meillä oli sen verran aikaa takastullessa, että ehdittiin juuri laittaa rinkat kuntoon ja syödä aamupala ennen lähtöä. Pannukakkuja! Jee! Pojat on monta kertaa nauraneet mulle siitä, että ihan sama missä syödään, mun on saatava banaanipannareita jälkiruuaks. Köröteltiin sitten muutama tunti kohti Taman Nasional-parkia eli kansallispuistoa kohti. Päämääränä oli Nusa Menjangan-saari Balin pohjoispuolella. Nusa Menjangan oli hyvin tunnettu ja suosittu snorklaus- ja sukelluspaikka. Mulla oli mukana omat snorklausvälineet ja hyvä, että oli. Räpylät, joita sai vuokrata, olivat todella huonossa kunnossa ja ihan roskiskamaa. Niillä oli astuttu korallien päälle useampaan kertaan!!! Kehtasi paikan johtaja vielä väittää, että räpylät olivat hyvässä kunnossa, kun asiasta häneltä kysyin! Näytin omaani ja heidän räpyläänsä vierekkäin. Vetosivat kovasti siihen, että mulla oli muka täysin uudet. No eivätpä ole uudet! Kysymys on vain siitä, että paikka vuokrasi roskaräpylöitä tietämättömille turisteille. Sain lopulta tingattua pojille snorklausvälineet puolella siitä, mitä se ukko alun perin pyysi. Siitä tietää aina, että on tingannut hyvin, kun myyjä tai tässä tapauksessa vuokraaja on vihainen. Vähän kun ääntä korotti, niin johan alkoi tapahtua. :D Solo, meidän kuski, sanoi jälkeenpäin mulle, että mä olen ihan mestari tossa tinkaamisessa ja samalla tavalla hän olisi itsekin tehnyt. Maksettiin lopulta puolen tunnin venematkasta, kansallispuiston sisäänpääsystä, "oppaasta" (joka nukkui veneellä koko ajan) ja kahdista snorklausvälineistä 806000 Rp eli 63 €, kun alkuperäinen hinta oli 1,5 miljoonaa Rp. Eipä ollut kaveri hirveen mielissään, mutta mä olin! Tavarat mukaan ja potskille! Solo jäi juoruamaan paikallisten miesten kanssa rannalle. Voi mikä maailma veden alla oli! Aivan upeaa! Unohdin välillä hengittääkin, kun jäin pällistemään sitä kauneutta! Kaikista parasta oli mennä koralliriutan reunalle ja nähdä 30 metriä syvemmälle pohjaan asti! Niin kirkasti vesi oli! Olisin niin kovasti halunut mennä laitesukeltamaan! Kamera lauloi ihan kiitettävästi 200 kuvan verran! Ups. :) Lilluttiin vedessä yli kaksi tuntia ihastelemassa fisuja ja olisin voinut jäädä asumaan sinne! Olin siitä tosi surullinen ja harmissani, kun riutalta löytyi muovia ja rikkimenneitä lasipulloja ja jopa muutama kenkä! Ihmiset ovat niin tyhmiä! Kaiken lisäksi yksi kiinalainen vain astui räpylöillä korallin päälle ja siitä irtosi pala! En yhtään ihmettele, että koralliriutat kärsivät, kun niille päästetään sellaisia urpoja! En usko, että se on enää tietämättömyyttä vaan täyttä tyhmyyttä ja omahyväisyyttä! Lähdettiin riutalta viimeisten joukossa. Solo tuli meitä hätääntyneenä vastaan laivalla ja sanoi, että iso taakka putosi harteilta, kun näki meidän olevan kunnossa. Vain 15 minuuttia aikaisemmin yksi laitesukeltajista oli tuotu kuolleena rantaan. Oli kuollut hapenpuutteeseen ja hukkunut. Täysin turha kuolema. Taas muistutti siitä, että sukellus ei ole mitään leikkiä vaan todella vaarallista. Siksi joka kerta, kun ihminen lähtee sukeltamaan, allekirjoitetaan paperi siitä, että on tietoinen vaaroista ja vapauttaa sukelluskoulun vastuusta, jos jotain tapahtuu. Solo oli ollut aivan palasina, kun ei ollut tiennyt oliko meille käynyt jotain vaí ei. Kyllä tuollainen veti meillä mielen aika matalaksi. Aurinko alkoi laskemaan ja nälkä aivan karmea! Pysähdyttiin paikalliseen tienvarsikuppilaan vetämään huikopalaa eli riisiä ja kanaa. Täällä ne chilikastikkeet on oikeasti todella tujuja! Suomesta tuskin edes löytyy niin vahvaa chilisoossia! Matka jatkui sieltä kohti Kintamania, Keski-Balille. Solo ja Ville saivat nauttia mun ja Patrickin takapenkkikaraokejukeboxia koko automatkan. Jopa Solo piti meitä hieman pimahtaneina! Yövyttiin puolentoista kilometrin korkeudessa meren pinnasta katsottuna. Talo oli kyllä aivanläpihomeessa. Kaikki kolme olivat seuraavana aamuna täysin tukossa, mikä ei lienyt yllätys kenellekään meistä. Hyvä, että ääntä lähti. Se talo tosin oli ainoa paikka, jossa pystyi yöpymään. Sadan ihmisen kylässä ei ihan hirveen suurta valikoimaa ollut noitten majapaikkojen suhteen. Meille luvattiin samaan hintaan myös päivällinen ja aamupala, arvaa näkyikö niitä?

Mä heräsin kukkojen laulantaan kuudelta aamulla. Ne jatkoivatkin sitten ihan kahden tunnin verran sitä kiekumista. Ei kiva. Ulospäästessä oltiin kirjaimellisesti pilvessä, näkyvyys oli vain parin metrin luokkaa. Jännä fiilis olla niin ylhäällä. Lämpötilakin taisi olla lähellä +10. Tuskin enempää. Oltiin vain onnellisia, kun päästiin autoon. Pysähdyttiin taas paikalliselle tiekuppilalle. Pojat maistoivat lihoja, joista toinen jälkeenpäin pääteltiin olevan koiraa. Täällä juoksee yhtä paljon kulkukoiria vapaana kuin lehmiä Intiassa. Ville sanoi, että liha olikin maistunut vähän oudolle, mutta chili peitti mauan. Poijaat siis söivät katuransua. Onneksi en niihin lihoihin koskenut! Mä odotin vain innolla meidän koskenlaskua. Naurettiin paikan päällä sitä, kun muut maksoivat siitä onnellisena noin 68 euroa ja me vain 28 euroa. Solo sai meille sen niin hyvään hintaan! Ville jätti kuitenkin koskenlaskun väliin. Patrickin kanssa on yhteisen matkan aikana monta kertaa heitettyä vitsiä siitä, kuinka onnettomuusalttiita ollaan. Jos luulit, että mä olen onnettomuusaltis, niin en ole mitään Patrickiin verrattuna! Oltiinkin ihan intopinkeenä, kun vihdoin päästiin melomaan koskeen. Pari Indoo ei sen sijaan tehnyt mitään, melottiin kumivenettä kolmestaan oppaan kanssa. Välillä oltiin väärinpäin, välillä mentiin 360 astetta ympäri kumiveneen kanssa ja välillä nokka menosuuntaan. Kivet koskessa oli teräviä ja isoja ja jäätiin monen monta kertaa niihin jumiinkin. Viimeisellä kerralla, kun oltiin jumissa veneen kanssa, tuli toinen takaanta ja kippas sitten meidät ympäri. Olin hetken veden ja veneen alla, mutta enemmän mä olin huolissani niistä kivistä. Mut vedettiinkin tosi nopeasti toiselle veneelle, mutta Patrickilla ei käynyt ihan yhtä hyvä mäihä. Sillä oli jäänyt jalka jumiin kahden kiven väliin ja joku idiootti oli työntänyt Patrickia pois veneestä Patrickin yrittäessä nousta siihen. Lopulta Patrickin nostettiin veneeseen. Ei kuulema ollut ihan hänen juttunsa. Indotyttö itki ihan valtoimenaan ja sain sitä rauhoitella, vaikka se ei saanut edes naarmun naarmua ja mä olin se joka oli loukkaantunut. Paljoa tuntenut saatika astunut mun vasemmalla jalalla. Patrickilla meni vielä sama jalka! Onneksi paikalla oli yksi sairaanhoitaja, joka sitoi meidän jalat väliaikaisesti pakettiin. Että sitä jalkaa särki! Patrick oli pelästynyt kunnolla, että mulle oli käynyt jotain, kun näki yhden kypärän menevän yksinään koskea alas. Onneksi ei! Miten on mahdollista, että me oltiin ainoat, joille kävi jotain ja vielä samaan jalkaan?! :D No pistä kaksi hyvin onnettomuusaltista ihmistä samaan kumiveneeseen niin johan tapahtuu! Jouduttiin laskemaan koskea vielä noin kahdeksan kilometrin verran rikkinäisten jalkojemme kanssa välipisteelle, mistä meidät oli mahdollista saada autoihin. Matka tien varteen ei käynytkään ihan helposti. Meidät nostettiin ensin jyrkkää pientaretta pitkin ylös. Sitten se odotus alkoi. Odotettiin, että saataisiin auto paikalle ja Patrickille paarit. Nousua oli nimittäin 100 metriä melkein pystysuoraan korkeita ja epämuodostuneita portaita pitkin. Paikalliset kyläläiset olivat vähän ihmeissään, kun kaksi länkkäriä pöllähti keskelle kylää peltotöiden aikaan. En jaksa olla ihmettelemättä sitä, miten paikalliset naiset pystyvät kantamaan päänsä päällä vaikka mitä ja vielä niin helposti! Yhdelläkin vanhalla rouvalla meni 25 kg riisisäkki ylös ihan tosta noin vaan. Kylässä ei myös todellakaan tiedetty mistään telkkarista saatika jostain uusimmasta muodista! Nyt on tajunnut taas, kuinka paljon turhaa sitä elämässä on. Noin niin kuin ylipäänsä. Anyway, Patrick otettiin paareille ja lähdettiin kuljettamaan ylöspäin. Patrick oli välillä täysin pystyasennossa paarien kanssa, koska portaat oli niin jyrkät ja kapeat, mikä vaikeutti kantamista. Neljä miestä oli ihan puhki, kun pääsivät ylös. Mä nilkutin hetken kainalosauvoilla, kunnes totesin, että en mä jaksa yhdellä jalalla pomppia niitä rappuja ylös. Kaks melontaopasta kantoi mut sit lopulta tielle. Mä ja Patrick oltiin lähinnä huolissaan Solosta ja Villestä, jotka odottivat meitä maalissa. Oli Solo mennyt hiljaiseksi, kun oli saanut kuulla miten meidän oli käynyt. Täällä kulttuurissa tuntuu olevan tapana löytää se syyllinen, jos jotain tapahtuu. Pitkän aikaa ajomatkalla sairaalaan saatiin Sololle sanoa monen monta kertaa, että ei meidän jalkatapaturma ollut hänen vikansa. Sairaala, johon meidät vietiin, oli kuulema yksityissairaala. Tuntui nololta istua pyörätuolissa hoitajien meitä viedessä ensiapuun, vaikka siellä oli ollut monta ihmistä ennen meitä jo jonossa. Täällä hoitoa saa nopeiten se, kenellä on eniten rahaa maksaa. Matkalla ylös hoitoon Solo sanoi, ettei ikinä ennen ollut ollut hississä ja piti tulla portaita takaisin alas, kun tuli paha olo siitä ylösalasmenosta. Solo sanoi meillä, että sairaala oli hänelle kuin luksusta, mulle se näytti lähinnä meidän suomalaisilta terveyskeskuksilta. Miten paljon onkaan asioita, joita pitää itsestäänselvyytenä! Sololle se oli luksusta, mulle aivan normaali asia. Sairaalassa oli kova kiire odottamaan. Juoksin pari kertaa röntgenissä ja lääkärin luona. Lopulta parin tunnin odottelun jälkeen meidät päästettiin kotiin. Kummallakin jalka paketissa. Mulle kävi vähän onnekkaammin, Patrick sai yli 20 avohaavaa jalkoihin. Kepit Solo hankki meille katukaupasta kuudesosahinnalla. Ilta päättyi lopulta tuttuun ja turvalliseen Totemokseen ja sen ihaniin ruokiin! Meidän piti siis lähteä alun perin seuraavana päivänä kohti Gilejä, mutta vietettiinkin sitten viikon verran vielä Kutassa. Siitä seuraavassa.

keskiviikko, 12. kesäkuu 2013

6.-7.6

Treffattiin poikien kanssa aamupalalla seuraavana aamuna. Aamupala koostui hedelmäsalaatista, neljästä paahtoleivästä sekä kahdesta lasista tuoremehua. Mehu oli muuten vastapuristettua eli ei siis mitään teollisuusaplaria. Suunnaksi otettiin tunnettu Kuta Beach. Ei ehditty edes hiekalle asti, kun kaupustelijoita ilmaantui paikalle. Hierontaa, rantatuoleja, juotavaa, ruokaa ja mitä se ranta olisi ilman "My frieeeend!"-tyyppejä. Niille, jotka eivät tiedä, keitä tarkoitan suomennan sen. My friend on yleensä eli lähes varmasti afrikkalainen, joka yrittää puoliväkisin kaupata väärennettyjä aurinkolaseja, koruja tai muuta yhtä tärkeää. Todettiin, että aurinko oli jo kuuma siinä vaiheessa aamua eikä varjopaikkoja ollut hirveesti tarjolla, että tarttis varmaankin ottaa ne aurinkotuolit varjolla. Siitä se tinkiminen sitten alkoikin! Huh! Tuli hiki, kun ajattelenkin sitä! Saatiin lopulta hyvät tuolit ja se iso varjo halvalla. Höpötettiin, kuunneltiin musiikkia ja ihasteltiin surffareitten aallon kiinnisaamistaitoja.  Surffauksesta tekee vaarallisen yllättävän kovat virrat ja meren korallipohja. Oli upeaa katsoa, kun ihmiset osasivat surffata! Makailtiin siinä varjossa ja kaupustelijat jatkoivat kyselemistä. Mitä vaikeaa on ymmärtää sana EI. Se ei auta, vaikka sanoo sen seitsemän kertaa! Yksi näistä kaupustelijoista oli Solo, joka myi reissuja Balille. Ajattelin, että taas yksi lisää, josta pitää hankkiutua eroon. Solossa oli kuitenkin jotain hyvin kilttiä ja rehellisyyden tuntoa, joten päätin kuunnella, mitä kaverilla on kerrottavanaan. Kyseli hirveästi, että missä haluttaisiin käydä ja suunnitteli roadtripin reittiä sitä mukaan. Hinnaksi kolmelle päivälle tuli 150€ (sisältäen Solon, auton, bensan ja vakuutuksen) tai niin ainakin luultiin (tämä selviää edempänä). Hinta kuulosti hyvältä kolmeksi päiväksi. Lähdettiin seuraavana aamuna kiertämään Balia. Solo neuvoi meitä myös paikalliselle pöperökujalle, josta saisi aitoa indonesialaista ruokaa halvalla. Käytiin hostellilla ensin ennen ruokailua ja todettiin, että oltiin palattu aika todella pahasti. Jokaikinen. Oltiin varjossa koko rannallaoloaika ja aurinkorasvan suojakerroin oli 30 eikä se riittänyt. Ville poltti naamansa ja näytti ihan pandalta, Patrick käsivartensa ja jalkapöytänsä ja mä poltin osan otsaa ja reisiä. Ei me löydetty sitä ruokakujaa, vaikka hyvät neuvot saatiikin. Balilla tienviitat tuntuvat olevan aika outo käsite. Vain suurimmat tiet on merkattu täällä. Yritettiin löytää ostari, jossa piti olla tänä vuonna tehtyjen uusiempien matkaoppaiden mukaan foodcourt. Arvaatkaa oliko. Käveltiin sitten seuraavaan ostariin, kun taksilla maksaminen on niin kallista! Vajaan euron olisi se kyyti maksanut. Ei. Sen sijaan käveltiin parin kilometrin verran ja syötiin täysin ylihintaista ruokaa. Jälkiruuaksi oli saatava jätskiä, ihan ehdottomasti! Ville päätyi ostamaan tulista suklaajäätelöä manteleilla paikallisesta jätskibaarista ja maksoikin siitä lopulta yli viisi euroa. Siis yhdestä pallosta! Mä ostin samalla hinnalla kaks palloa Hägen-Dazsilta, oli kyl naminamia! Alkuilta meillä kului hostellin omalla uima-altaalla polskiessa. Teki aika poikaa, vaikka uima-altaan vesi oli yhtä lämmintä kuin ilmakin, jollei lämpimämpää. :D Uimisen jälkeen mentiin syömään meidän vakkaripaikkaan Totemokseen. Mä söin kaks jälkiruokaa, kun en osannu päättää, mitä ottaisin ja mitä jättäisin ottamatta. Heh. Pyörittiin loppuilta ristiin rastiin pällistelemässä ihmisiä ja tavarapaljoutta pääkadulla ja kun jälkkärimasua vielä huiko, ostettiin italialaista jäätelöä. Tuli päivän kalorit ainakin täyteen monta kertaa.Jäätelöbaarista sai myös julkkisten mukaan nimettyjä sämpylöitä kuten Bob Marley, Rihanna, Madonna, Ray Charles, Bono. Hauskoja. Vielä Illan päätteeksi päätettiin hemmotella itseämme ja menimme kalojen syötäviksi paikalliseen spahan. Kalat siis syövät kuollutta ihosolukkoa jaloista. Tuloksena minä ja poijaat saatiin silkin pehmeät jalat. Maksoi huikeat kolme euroa. Hui! :) Yön vietimmekin sitten aloevera-pullojen parissa hostellilla punajuuren värisen ihon hoidon parissa.

 
Road Trippi oli vihdoin täällä! En malttanut olla paikollani ja kävin heittämässä parit kärrynpyörät pihalla. Jännitettiin t ulisiko kuski paikalle. Tulihan Solo, oli kuulema aamuruuhka niin paha, että oli siksi myöhässä. Ensimmäinen pysäkki oli Pura Tanah Lot-temppeli Kutalta länteen. Temppeleitä Balilla on satoja, mutta erikoisen temppelistä tekee se, että se sijaitsee omalla yksinäisellä saarellansa meren keskellä. Oltiin paikalla jo yhdeksän jälkeen, minkä vuoksi siellä ei ollut juurikaan ihmisiä. Japanituristilaumat saapuivatkin meitä sitten massoittain vastaan, kun olimme lähdössä pois. Lämpötila oli tässä vaiheessa päivää jo yli +30. Toiseksi aamupalaksi söimme paikallisessa ruokapaikassa (tai pikemminkin keittiöhökkelinurkkaus) kanakeittoa riisin kanssa, mikä oli aivan vallattoman hyvää! Täällä jopa tuo riisi maistuu täysin erilaiselle kuin ne Unclebesit siellä Suomessa. Riisi saa rauhassa kasvaa vulkaanisessa maaperässä ja aurinko paistaa 13h päivässä. Taitaa mun riisin syömiset jäädä koto-Suomessa siihen. Riisi täällä on niin rikasta, pehmeää ja maukasta jo ilman mausteitakin. Kolme kanakeittoa sekä uunibanaanit jälkiruuaksi maksoivat paikallisessa meiltä peräti neljä euroa. Ai hitto, kun on kallista. Hypättiin takaisin autoon ja lähdettiin tapaamaan Solon (kuski) "perhettä" eli apinoita Bukit Sariin. Apinoiden 14 hehtarin kokoiseen kotiin. Ville ei ollut kovin mielissään, kun selvisi, että kyse on apinoista. Oli jännää syöttää apinoille maapähkinöitä. Siellä oli ihan pikkuisiakin apinavauvoja, jotka olivat huisin söpöjä! Apinoiden arvojärjestys oli kyllä täysin selvä, kun ruuasta oli kyse. Yksi apinoista myös äkkäsi, että maapähkinäpussi oli Patrickin housujen taskuissa. Se vain kurkkasi väärään taskuun eikä ehtinyyt varastaa herkkuja itselleen. Apinat kiipesivät välillä meidän syliimme milloin mitenkin päin. Mä sain hieman osumaa yhden apinan varpaista niiden kiipeilyn seurauksena. Kaksi pitkää suht syvää naarmua rintakehässä. Sattu aika mielttömästi, vaikka ne voidaankin katsoa vielä pintanaarmuiksi. Nyt olin oikeasti kiitollinen siitä, että kaikki rokotukset oli voimassa! Ei muuta kuin ruskeeta desifiointiainetta ja sidettä naarmujen päälle. Kirveli muuten aika kivasti se aine, kun se oli samaa tököttiä, joilla kirurgit desinfioivat kätensä ennen hanskojen laittoa. Muutamat ärräpäät taisivat lensivät, kun kirveli niin paljon. Päästiin myös kuvaan yhden paikallisen perheen kanssa. Ihan kuin länsimaalainen ihminen olisi outo ilmestys Balilla! Tuntui hölmöltä seistä kameran kuvatulituksessa tekohymynaamalla. Hieman huvittavaahan se oli. Ronsujakin käytiin kurkkaamassa! Seuraavana etappina oli sademetsä Keski-Balilla ja sen upeat vesiputoukset. Nung Nung oli paikkana aivan mieletön! Laskeuduttiin 507 jyrkkää ja korkeaa porrasta alas vesiputoukselle. Korkeutta vesiputouksella oli huimat 50 metriä! Vesi syöksyi kans alas aika hurjalla voimalla! Pakko meidän tietysti oli käydä kastelemassa itsemme ja oli muuten kylmää! Ylöstulo putoukselta olikin sitten paljon hitaampaa. Pohkeet kiitti, kun päästiin ylös. PIENET MAITOHAPOT! Oltiin muuten kirjaimellisesti pilvessä, kun kavuttiin portaat takaisin ylös. Näkyvyys oli aika heikko ja kosteusprosentti varmasti 100. Sieltä meidän Balin kiertoajelu jatkui serpentiinitietä pitkin kohti vehreitä riisipeltoja. Tiesittekö, että on olemassa mustaa ja punaistakin riisiä? Niitä ei ole värjätty vaan ne kasvavat ihan sellaisenaan. Pääsin myös kokeilemaan riisihattua. Nauroin kuollakseni omalle peilikuvalleni! :D Siinä ekan kerran tulin pohtineeksi, että mitä saan tuoda Suomeen asti täältä. Laitoin Suomen tullille kyselyä. Pitäkää peukut pystyssä, että saadaan lupaa edes jollekin tavaralle. Kitara, bongorumpu, tee ja riisi odottavat muun muassa vahvistusta. Maisemat olivat aivan mielettömät, kun riisipellot sijaitsivat aivan vuorten juurilla! Päivä alkoi kääntyä iltaan ja ajoimme pohjoiseen Lovinan kaupunkiin. Menimme kuskin suosittelemaan hotelliin, saatiinkin sitten ihan oma talo. Kyllä siinä yksi yö meni, mutta ei sen enempää. Pääsin käymään suihkussakin kahden rupisammakon kanssa, jotka sitten pelastin takaisin luontoon. Pojat vain yököttelivät vieressä. Pah. Sammakot ei ollut ollenkaan limaisia vaan ihan pehmoisia ja samettisia. Söpöjä. Ovat saaneet vain MUUTAMAN kerran kuulla mun söpöilyäänen eläimiä kohtaan. :D Vatsa huusi ruokaa ja valittiin paikka puhtaasti sen perusteella, missä oli halvinta. Siellä oli pelkkiä länkkäreitä ja se tuntui jotenkin epämukavalta ja jopa häpeälliseltä. Hyvät oli kyllä pöperöt. Yö sit naurettiinkin videopäiväkirjoille, joita Ville on nauhottanut pitkin reissua. Omat yölliset naurukekkerit. Päästiin kolmelta aamuyöstä lopulta nukkumaan. Villen oma Iholla Indonesiassa -sarja, coming soon. 

keskiviikko, 5. kesäkuu 2013

Moikka maailma!

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.