Treffattiin poikien kanssa aamupalalla seuraavana aamuna. Aamupala koostui hedelmäsalaatista, neljästä paahtoleivästä sekä kahdesta lasista tuoremehua. Mehu oli muuten vastapuristettua eli ei siis mitään teollisuusaplaria. Suunnaksi otettiin tunnettu Kuta Beach. Ei ehditty edes hiekalle asti, kun kaupustelijoita ilmaantui paikalle. Hierontaa, rantatuoleja, juotavaa, ruokaa ja mitä se ranta olisi ilman "My frieeeend!"-tyyppejä. Niille, jotka eivät tiedä, keitä tarkoitan suomennan sen. My friend on yleensä eli lähes varmasti afrikkalainen, joka yrittää puoliväkisin kaupata väärennettyjä aurinkolaseja, koruja tai muuta yhtä tärkeää. Todettiin, että aurinko oli jo kuuma siinä vaiheessa aamua eikä varjopaikkoja ollut hirveesti tarjolla, että tarttis varmaankin ottaa ne aurinkotuolit varjolla. Siitä se tinkiminen sitten alkoikin! Huh! Tuli hiki, kun ajattelenkin sitä! Saatiin lopulta hyvät tuolit ja se iso varjo halvalla. Höpötettiin, kuunneltiin musiikkia ja ihasteltiin surffareitten aallon kiinnisaamistaitoja.  Surffauksesta tekee vaarallisen yllättävän kovat virrat ja meren korallipohja. Oli upeaa katsoa, kun ihmiset osasivat surffata! Makailtiin siinä varjossa ja kaupustelijat jatkoivat kyselemistä. Mitä vaikeaa on ymmärtää sana EI. Se ei auta, vaikka sanoo sen seitsemän kertaa! Yksi näistä kaupustelijoista oli Solo, joka myi reissuja Balille. Ajattelin, että taas yksi lisää, josta pitää hankkiutua eroon. Solossa oli kuitenkin jotain hyvin kilttiä ja rehellisyyden tuntoa, joten päätin kuunnella, mitä kaverilla on kerrottavanaan. Kyseli hirveästi, että missä haluttaisiin käydä ja suunnitteli roadtripin reittiä sitä mukaan. Hinnaksi kolmelle päivälle tuli 150€ (sisältäen Solon, auton, bensan ja vakuutuksen) tai niin ainakin luultiin (tämä selviää edempänä). Hinta kuulosti hyvältä kolmeksi päiväksi. Lähdettiin seuraavana aamuna kiertämään Balia. Solo neuvoi meitä myös paikalliselle pöperökujalle, josta saisi aitoa indonesialaista ruokaa halvalla. Käytiin hostellilla ensin ennen ruokailua ja todettiin, että oltiin palattu aika todella pahasti. Jokaikinen. Oltiin varjossa koko rannallaoloaika ja aurinkorasvan suojakerroin oli 30 eikä se riittänyt. Ville poltti naamansa ja näytti ihan pandalta, Patrick käsivartensa ja jalkapöytänsä ja mä poltin osan otsaa ja reisiä. Ei me löydetty sitä ruokakujaa, vaikka hyvät neuvot saatiikin. Balilla tienviitat tuntuvat olevan aika outo käsite. Vain suurimmat tiet on merkattu täällä. Yritettiin löytää ostari, jossa piti olla tänä vuonna tehtyjen uusiempien matkaoppaiden mukaan foodcourt. Arvaatkaa oliko. Käveltiin sitten seuraavaan ostariin, kun taksilla maksaminen on niin kallista! Vajaan euron olisi se kyyti maksanut. Ei. Sen sijaan käveltiin parin kilometrin verran ja syötiin täysin ylihintaista ruokaa. Jälkiruuaksi oli saatava jätskiä, ihan ehdottomasti! Ville päätyi ostamaan tulista suklaajäätelöä manteleilla paikallisesta jätskibaarista ja maksoikin siitä lopulta yli viisi euroa. Siis yhdestä pallosta! Mä ostin samalla hinnalla kaks palloa Hägen-Dazsilta, oli kyl naminamia! Alkuilta meillä kului hostellin omalla uima-altaalla polskiessa. Teki aika poikaa, vaikka uima-altaan vesi oli yhtä lämmintä kuin ilmakin, jollei lämpimämpää. :D Uimisen jälkeen mentiin syömään meidän vakkaripaikkaan Totemokseen. Mä söin kaks jälkiruokaa, kun en osannu päättää, mitä ottaisin ja mitä jättäisin ottamatta. Heh. Pyörittiin loppuilta ristiin rastiin pällistelemässä ihmisiä ja tavarapaljoutta pääkadulla ja kun jälkkärimasua vielä huiko, ostettiin italialaista jäätelöä. Tuli päivän kalorit ainakin täyteen monta kertaa.Jäätelöbaarista sai myös julkkisten mukaan nimettyjä sämpylöitä kuten Bob Marley, Rihanna, Madonna, Ray Charles, Bono. Hauskoja. Vielä Illan päätteeksi päätettiin hemmotella itseämme ja menimme kalojen syötäviksi paikalliseen spahan. Kalat siis syövät kuollutta ihosolukkoa jaloista. Tuloksena minä ja poijaat saatiin silkin pehmeät jalat. Maksoi huikeat kolme euroa. Hui! :) Yön vietimmekin sitten aloevera-pullojen parissa hostellilla punajuuren värisen ihon hoidon parissa.

 
Road Trippi oli vihdoin täällä! En malttanut olla paikollani ja kävin heittämässä parit kärrynpyörät pihalla. Jännitettiin t ulisiko kuski paikalle. Tulihan Solo, oli kuulema aamuruuhka niin paha, että oli siksi myöhässä. Ensimmäinen pysäkki oli Pura Tanah Lot-temppeli Kutalta länteen. Temppeleitä Balilla on satoja, mutta erikoisen temppelistä tekee se, että se sijaitsee omalla yksinäisellä saarellansa meren keskellä. Oltiin paikalla jo yhdeksän jälkeen, minkä vuoksi siellä ei ollut juurikaan ihmisiä. Japanituristilaumat saapuivatkin meitä sitten massoittain vastaan, kun olimme lähdössä pois. Lämpötila oli tässä vaiheessa päivää jo yli +30. Toiseksi aamupalaksi söimme paikallisessa ruokapaikassa (tai pikemminkin keittiöhökkelinurkkaus) kanakeittoa riisin kanssa, mikä oli aivan vallattoman hyvää! Täällä jopa tuo riisi maistuu täysin erilaiselle kuin ne Unclebesit siellä Suomessa. Riisi saa rauhassa kasvaa vulkaanisessa maaperässä ja aurinko paistaa 13h päivässä. Taitaa mun riisin syömiset jäädä koto-Suomessa siihen. Riisi täällä on niin rikasta, pehmeää ja maukasta jo ilman mausteitakin. Kolme kanakeittoa sekä uunibanaanit jälkiruuaksi maksoivat paikallisessa meiltä peräti neljä euroa. Ai hitto, kun on kallista. Hypättiin takaisin autoon ja lähdettiin tapaamaan Solon (kuski) "perhettä" eli apinoita Bukit Sariin. Apinoiden 14 hehtarin kokoiseen kotiin. Ville ei ollut kovin mielissään, kun selvisi, että kyse on apinoista. Oli jännää syöttää apinoille maapähkinöitä. Siellä oli ihan pikkuisiakin apinavauvoja, jotka olivat huisin söpöjä! Apinoiden arvojärjestys oli kyllä täysin selvä, kun ruuasta oli kyse. Yksi apinoista myös äkkäsi, että maapähkinäpussi oli Patrickin housujen taskuissa. Se vain kurkkasi väärään taskuun eikä ehtinyyt varastaa herkkuja itselleen. Apinat kiipesivät välillä meidän syliimme milloin mitenkin päin. Mä sain hieman osumaa yhden apinan varpaista niiden kiipeilyn seurauksena. Kaksi pitkää suht syvää naarmua rintakehässä. Sattu aika mielttömästi, vaikka ne voidaankin katsoa vielä pintanaarmuiksi. Nyt olin oikeasti kiitollinen siitä, että kaikki rokotukset oli voimassa! Ei muuta kuin ruskeeta desifiointiainetta ja sidettä naarmujen päälle. Kirveli muuten aika kivasti se aine, kun se oli samaa tököttiä, joilla kirurgit desinfioivat kätensä ennen hanskojen laittoa. Muutamat ärräpäät taisivat lensivät, kun kirveli niin paljon. Päästiin myös kuvaan yhden paikallisen perheen kanssa. Ihan kuin länsimaalainen ihminen olisi outo ilmestys Balilla! Tuntui hölmöltä seistä kameran kuvatulituksessa tekohymynaamalla. Hieman huvittavaahan se oli. Ronsujakin käytiin kurkkaamassa! Seuraavana etappina oli sademetsä Keski-Balilla ja sen upeat vesiputoukset. Nung Nung oli paikkana aivan mieletön! Laskeuduttiin 507 jyrkkää ja korkeaa porrasta alas vesiputoukselle. Korkeutta vesiputouksella oli huimat 50 metriä! Vesi syöksyi kans alas aika hurjalla voimalla! Pakko meidän tietysti oli käydä kastelemassa itsemme ja oli muuten kylmää! Ylöstulo putoukselta olikin sitten paljon hitaampaa. Pohkeet kiitti, kun päästiin ylös. PIENET MAITOHAPOT! Oltiin muuten kirjaimellisesti pilvessä, kun kavuttiin portaat takaisin ylös. Näkyvyys oli aika heikko ja kosteusprosentti varmasti 100. Sieltä meidän Balin kiertoajelu jatkui serpentiinitietä pitkin kohti vehreitä riisipeltoja. Tiesittekö, että on olemassa mustaa ja punaistakin riisiä? Niitä ei ole värjätty vaan ne kasvavat ihan sellaisenaan. Pääsin myös kokeilemaan riisihattua. Nauroin kuollakseni omalle peilikuvalleni! :D Siinä ekan kerran tulin pohtineeksi, että mitä saan tuoda Suomeen asti täältä. Laitoin Suomen tullille kyselyä. Pitäkää peukut pystyssä, että saadaan lupaa edes jollekin tavaralle. Kitara, bongorumpu, tee ja riisi odottavat muun muassa vahvistusta. Maisemat olivat aivan mielettömät, kun riisipellot sijaitsivat aivan vuorten juurilla! Päivä alkoi kääntyä iltaan ja ajoimme pohjoiseen Lovinan kaupunkiin. Menimme kuskin suosittelemaan hotelliin, saatiinkin sitten ihan oma talo. Kyllä siinä yksi yö meni, mutta ei sen enempää. Pääsin käymään suihkussakin kahden rupisammakon kanssa, jotka sitten pelastin takaisin luontoon. Pojat vain yököttelivät vieressä. Pah. Sammakot ei ollut ollenkaan limaisia vaan ihan pehmoisia ja samettisia. Söpöjä. Ovat saaneet vain MUUTAMAN kerran kuulla mun söpöilyäänen eläimiä kohtaan. :D Vatsa huusi ruokaa ja valittiin paikka puhtaasti sen perusteella, missä oli halvinta. Siellä oli pelkkiä länkkäreitä ja se tuntui jotenkin epämukavalta ja jopa häpeälliseltä. Hyvät oli kyllä pöperöt. Yö sit naurettiinkin videopäiväkirjoille, joita Ville on nauhottanut pitkin reissua. Omat yölliset naurukekkerit. Päästiin kolmelta aamuyöstä lopulta nukkumaan. Villen oma Iholla Indonesiassa -sarja, coming soon.